No sehän on hessu!CURRICULUM VITAE
Kiireinen liikemies™

MINÄ IHTE

Koko nimi Heikki Matti Kalevi Lahtela.
Syntynyt Helsingissä 19. joulukuuta 1981.
Tällä hetkellä naimaton eikä lapsia (tietääkseni).

Pidän haasteista ja joskus yritän toteuttaa niitä liikaakin. Suurin haasteeni on pysytellä elossa 67-vuotiaaksi (tai edes noin).

KOULUTUS (ELÄMÄNI)

  • Valmistunut ylioppilaaksi keväällä 2000 Käpylän iltaoppikoulusta ja samalla suorittanut 3-vuotisen Tietotekniikan perustutkinnon Nurmijärven ammattioppilaitoksessa.
  • Suorittanut 12.3.2001 - 11.1.2002 hyväksytysti SoftaPro 6 - Java ohjelmointikurssin kestoltaan 10 kuukautta. Kurssi käsitti n. 50 päivää koulutusta Espoon Otaniemessä ja loput ajasta oli opiskelua yrityksessä.
  • Suorittanut Suomen armeijan palveluksen Ilmavoimien Viestikoulussa Tikkakoskella. Toiminut palveluksen aikana Tikkakoskella järjestetyssä maailmanlaajuisessa Ilmailun MM-kisoissa (CISM 2000) kisojen Internet-sivujen ylläpitäjänä ja graafikkona. Sotilasarvoltani olen Lentosotamies.

TYÖKOKEMUS JA MERIITIT

  • Mercantile Oy Ab:lla 2kk työharjoittelussa keväällä 2000. Työn kuva verkkoasennukset ja helpdesk.
  • Mercantile KSB Oy Ab:lla ensin 1kk kesäkuussa 2000, jonka aikana laadin yritykselle uuden web-pohjaisen Intranetin. Intranet oli täydessä käytössä noin vuoden ajan kevääseen 2001 saakka.
  • Mercantile KSB Oy Ab:lla vuoden 2001 alusta vuoden 2002 alkuun asti. Toimenkuvaan kuului yrityksen Intra- ja Internet sivustojen ylläpito, IT-konsultointi ja toimiminen Helpdeskinä. Lisäksi ohjelmoin lukuisia yrityksen sisäisiä sovelluksia liittyen esim. laadun valvontaan ja huollon raportointiin.
  • Toiminut vuoden 2002 alusta Whitestone Oy:n toimitusjohtajana. Siirtynyt Whitestone Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä kehityspäällikön rooliin vuonna 2004. Lisätietoja Whitestone Oy:stä löytyy osoitteesta www.whitestone.fi.
  • Vuosien varrella on tullut työstettyä webbisivustoja ja vaikka mitä niihin liittyviä palveluja reippaasti yli sadan kappaleen verran. Lisää työnäytteitä löytyy projekteistani.

ASIOINTIKIELET / KIELITAITO

  • Suomi
    Äidinkieli
  • Englanti
    Suullinen ja kirjallinen kiitettävä
  • Internet & sähköposti
    Kirjallinen kiitettävä
  • SMS
    Kirjallinen välttävä

ERITYISOSAAMINEN

Toimin erilaisten IT ja ATK projektien kehittäjänä tai yhteyshenkilönä ja työni on hyvin asiakasläheinen. Erityisosaamistani ovat:

  • asiakasyhteyksien hankkiminen ja ylläpito,
  • verkkosivustojen toteutus ja ylläpito,
  • graafinen suunnittelu,
  • käyttöjärjestelmäsuunnittelu (UI)
  • ja internet sovelluksien (kuten verkkokaupan, kuvapankin...) toteutus ja ylläpito.

OHJELMOINTIKIELET

  • HTML
    Osaan tehdä www-sivuja ilman, että minun tarvitsee nähdä mitä olen tekemässä.
  • PHP
  • Java
  • CGI / PERL
  • SQL

JÄRJESTELMÄASIANTUNTEMUS

  • Microsoft Small Business Server 2003 (Domain + Exchange)
  • Microsoft Windows 9X, ME, NT, 2000 ja XP käyttöjärjestelmät ovat hyvin tuttuja.
  • Microsoft Office Word, Excel, Powerpoint ja Access tuotteiden hyvä tuntemus.
  • Microsoft Windows tuntemus englannin että suomen kielellä.
  • VPN-yhteydet ja Windows etäyhteydet + Palomuurituntemus
  • MacOS (Macintosh) - Saan sen ainakin jo päälle ja oman cd:n sisälle. Loppu sujuu varmasti kuin tanssi.
  • Unix / Linux - yleistuntemus ja etäkäytön perusteet.
  • MySQL Server
  • Microsoft SQL Server
  • Notepad
  • Calculator
  • Minesweeper
 
     

gsm  +358 40 828 9210   www  www.lahtela.com
 
Sivuston materiaalien ja sisällön kopioiminen ilman lupaa kielletty.
© Heikki Lahtela 2002-2006.